tiistai 21. huhtikuuta 2009

MEJÄ-harkat

MEJÄ-harjoitukset pidetään 4. ja 5.5. lentokentän liepeillä, klo 17.30. Ma tehdään jälkiä (tarpeen mukaan pätkistä pitkiin) ja ti koirat mukaan. Ilmottautumiset ennen vappua puh 044-0887531.

T. Kari

lauantai 18. huhtikuuta 2009

Siisteys- ja käytösasiaa

Näin keväällä alkaa yleensä lehtien verkkofoorumeilla kiivas "kakkakeskustelu" eikä ihme, koska sulava lumi paljastaa armotta talven tekoset. Asia on tullut lähempääkin esille, sillä jokin aika sitten kaverini, joka on myös pienen tytön isä, otti yhteyttä ja kyseli, että eikö koirien omistajia velvoitetakaan korjaamaan jätöksiä kuten hän oli luullut. Kikkareita löytyy kuulemma ihan keinuntolppien ja hiekkalaatikon vierestä.

Meille urbaanikoiranomistajille on Jyväskylän kaupunki julkaissut jo kauan sitten oikein oppaan, jossa käsitellään kaikenlaisia koiranpitoon liittyviä asioita. Oppaan nimi on Koira Jyväskylässä (pdf). Siinä sanotaan mm. näin:
"...pidettävä huolta siitä, että koiran uloste ei jää ympäristöön hoidetulla alueella taajamassa"
Joskus kieltämättä tuntee itsensä hieman vedätettäväksi, kun kaapii vihreään Hauska-pussiin omien koiriensa tuotoksia ja nenän edessä kummittelee jonkun toisen koirakon jättämä kasa. Mutta ei siitäkään mitään tule, että oman sottaisuutensa perustelee muiden sottaisuudella. On sekä koiranomistajien että koirattomien etu, jos jätöksistä huolehditaan asianmukaisesti. Me mäyräkoirakerholaiset voisimme näyttää tässä esimerkkiä muille eli kaikki Keski-Suomen mäyräkoirakerho ry:n jäsenet korjaavat huolellisesti koiriensa kakkaläjät pois, eikö vaan! Tällä edistetään myötämielistä suhtautumista koiriin yleensä ja voidaan myös ryhtyä vaatimaan siisteyttä muiltakin....

...nimittäin siitä päätellen mitä Laajavuoren pururataa reunustavasta metsästä löytyy, tapaopas ja Hauska-pusseja täytyisi jakaa myös lenkkeilijöille ja hiihtäjille. Tänä talvena olen löytänyt (tai koirani sen ensin löysi) ihmisen jätöksen mm. KESKELTÄ KOIRIEN LENKITYSPOLKUA! Ai mistäkö tiedän, että se oli ihmisen? Koirat eivät tietääkseni käytä paperia!